Pappa Bach saa lapset laulamaan Bachia

Kansallisoopperassa päästään toukokuussa tutustumaan Bachin elämään. Lapsille suunnattu ooppera seuraa Bachin vaiheita eläinhahmojen, värikkäiden lavasteiden ja tietysti Bachin musiikin avulla.

Pappa Bach -oopperan idea on peräisin kapellimestari Erik-Olof Söderströmiltä.
"Olen aina rakastanut Bachin musiikkia ja halusin keksiä väylän joka tavoittaisi tämän päivän lapset ja nuoret ja saisi heidät kiinnostumaan ja innostumaan Bachista", Söderström selittää. Hänen mukaansa teos on enemmän "happening" kuin juonitarina, jossa Bach kuitenkin on pääosassa. Bachia tarinassa esittää bassobaritoni Hannu Forsberg.

Ensi-iltansa ooppera sai viime syksynä. Se saa kuitenkin jatkoa nyt toukokuussa, jolloin oopperaa esitetään vielä viisi näytöstä lisää.
Söderströmin mukaan teoksen sovittamiseen meni aikaa noin kymmenen kuukautta. Oopperan sovittivat Söderström sekä Säde Bartling (e. Rissanen) ja ohjaajana toimi Jukka Rantanen. Söderströmin mukaan teos kehittyi ja kasvoi vielä ohjausharjoitusten aikanakin.

"Prosessi oli erittäin hauska. Muun muassa ihmis-urku syntyi vasta viikkoa ennen ensi-iltaa", Söderström kertoo.
Myös teoksessa tärkeässä roolissa olevat kuorolaiset, Helsingin kamarikuoron laulajat pääsivät vaikuttamaan oopperaan.

"Kun kyse oli kokonaan uudesta oopperasta, ei ohjaajallakaan ollut aluksi valmiiksi kirjoitettua yksityiskohtaista suunnitelmaa siitä, mitä lavalla tapahtuu, vaan hän loi puitteet, joita sitten yhdessä ja erikseen työstettiin eteenpäin", teoksessa mukana oleva Helsingin kamarikuoron laulajat Markku Pihlaja kertoo.

Kuorolta vaaditaan heittäytymistä

Helsingin kamarikuoro päätyi oopperaan mukaan Söderströmin aloitteesta. Hän toimi 1990-luvulla viisi vuotta kuoron taiteellisena johtajana ja on omien sanojensa mukaan aina haaveillut siitä, että voisi jollain lailla yhdistää oopperaa ja kamarikuoroa.

Kuorolla on teoksessa hyvin aktiivinen rooli. Jokaisella kuorolaisella on kuorostemman lisäksi oma roolinsa: Bachin äiti, kissa, koira, harlekiini, Bachin vaimo, opettaja ja monenlaisia kylän ihmisiä. Lisäksi kuoro tekee suurimman osan myös orkesterin tehtävistä. Ainoa soitin esityksessä on kapellimestarin lavalla soittama kosketinsoitin. Monessa kappaleessa kuorostemmat ovat suoraan vokalisoituja Bachin soitinstemmoja.

Helsingin kamarikuoro ei ole Markku Pihlajan mukaan ollut mukana vastaavissa projekteissa neljään vuosikymmeneen.
"Tämä on ollut monessakin suhteessa oikein mukavaa vaihtelua kuoron normaaliin arkeen. Hyvin opeteltua ohjelmistoa on kerrankin saatu esittää useammin kuin kerran tai kaksi. Tavallinen kuorolaulaminen voi silloin tällöin olla turhankin vakavaa puuhaa, ja tässä teoksessa on ollut erityisen hyvä tilaisuus esitellä myös rentoa osaamista ja heittäytymistä", Pihlaja pohtii.
Ihan helppoa ei lastenoopperan tekeminen kuorolaisille kuitenkaan ole. Söderströmin mukaan produktiossa pärjäävän kuoron täytyy olla tarpeeksi monipuolinen ja sen täytyy pystyä laulamaan täysin instrumentaalisesti ja puhtaasti, mutta myös svengaavasti. Lisäksi pitää olla näyttämökarismaa ja kykyä yleisön hauskuuttamiseen. Partituurissa on myös paljon hyvin korkeita ja hyvin matalia ääniä, joiden on tultava ilta illan jälkeen.

Pihlajan mukaan teos vaatii eniten juuri heittäytymistä.
"Näyttelemisen amatöörinä joskus luulee tekevänsä asiat täysillä, mutta video tai peili paljastaakin, että ulos näkyy vain 60 prosenttia siitä mitä itse kuvitteli. Pitää olla valmis ylittämään omat mukavuus- ja turvallisuusrajansa ja olemaan miettimättä, mitä muut ajattelevat", hän selittää.
Söderströmin mukaan kuoro on kuitenkin selvinnyt vaatimuksista hyvin.
"Kuoro on mielestäni ylittänyt itsensä tässä produktiossa", hän kehuu.

Vauhtia ja yksityiskohtia Bachin elämästä

Markku Pihlajan mukaan teoksen käsikirjoittaja Esko-Pekka Tiitinen on sisällyttänyt teokseen kaikenlaista pikkutietoa Bachista ja hänen elämästään. Hyväksi esimerkiksi tästä käy Pihlajan oma roolihahmo, sorsa.

Historia kertoo, että Bach käveli nuoruudessaan monen sadan kilometrin matkan Lyypekkiin kuullakseen kuuluisaa urkuri Buxtehudea, hänellä oli rajuja erimielisyyksiä tutun fagotistin kanssa - ja perimätiedon mukaan hän myös piti sorsista. Niinpä oopperassa onkin kohtaus, jossa Bach opettaa kissaa, koiraa ja sorsaa laulamaan. Sorsa ei tahdo aluksi ollenkaan oppia ja laulaa ihan väärästä sävellajista, mutta sitkeä yrittäminen palkitaan, ja sorsakin löytää oikean sävelen. Lopulta se luikauttaa kaikkien ihmeeksi vahingossa jopa pätkän Mozartin yön kuningattaren aariaa.

Oopperan suositusikäraja on neljä vuotta. Vaatimuksena on, että lapsi osaa istua paikoillaan esityksen keston, noin tunnin verran. Markku Pihlaja kuitenkin lupaa, että esitys on varsinkin alkupuolellaan sen verran vauhdikas, että se tempaa mukaan kaikenikäiset katsojat.
"Eri näytöksissä on ollut yllättävänkin erilaisia yleisöjä. Toiset nauravat ihan eri kohdissa kuin toiset, mutta kaikille esitys on tainnut olla ainakin jonkinlainen elämys. Onpa joku kuulemma vielä kotonakin lauleskellut Bachin melodioita", Pihlaja kertoo.

Pihlajan mukaan esityksessä on nähtävää ja kuultavaa vähän kaikille:
"Kivoja mieleenpainuvia eläinhahmoja ja sadunomainen juoni, värikkäät lavasteet ja puvut, oopperan taikaa, monenlaisia pikku tietoja Bachin elämästä, hauskoja musiikillisia syrjähyppyjä yllättäviinkin tyyleihin, niin aikuisiin kuin lapsiinkin uppoavaa huumoria monella tasolla, ja tietysti kaiken pohjana Bachin upea musiikki." u

Maija Rinne
kuva Janne Siltavuori