Mikkelin musiikkiluokat viettävät kuluvana vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Juhlan kunniaksi musiikkiluokilla on valmisteilla kunnianhimoinen Narri ja lohikäärme -musikaali. Musikaali saa ensi-iltansa toukokuun puolivälissä.

Musikaalissa on mukana noin 170 laulavaa ja soittavaa ala- ja yläasteikäistä lasta. Lisäksi mukana on Mikkelin kansalaisopiston yhteydessä toimiva nuorille suunnattu Vekkuliteatteri. Kuoro-osuuksista ja orkesterista vastaavat musiikkiluokkalaiset ja näytelmärooleja harjoitellaan teatterin puolella.
Musikaalin kapellimestari ja musiikkiluokan opettaja Kirsi Kaunismäki-Suhonen on projektista innoissaan.
"On huikeaa opettaa lapsille yhteistyön merkitystä. Musikaalin palasia kerätään pitkin kevättä", hän selittää.
Kaunismäki-Suhonen on toiminut opettajana Mikkelin musiikkiluokilla pari vuotta ja on yksi projektin kantavia voimia.
Musikaali sijoittuu lastenmaailmaan
Itse musikaali on Outi Rätön käsialaa. "Olemme Outi Rätön kanssa vanhoja työkavereita. Outilta löytyy myös muita musikaaleja", Kaunismäki-Suhonen kertoo musikaalin taustasta.
Musikaalin tarina sijoittuu keskiajalle ja kertoo Onnelan ja Pahisten välisestä valtataistelusta. Kaunismäki-Suhosen mukaan tarinan keskeisenä teemana on uskallus ja itsetuntemus. Kaikki eivät olekaan ihan sitä miltä näyttävät.
"Lapset tykkäävät, sillä musikaali sijoittuu lasten maailmaan", Kaunismäki-Suhonen kertoo tarinasta.
Hänen mukaansa Rätön tekemät kappaleet ovat yksinkertaisia, joten lapset laulavat niitä mielellään. Jotta teos olisi toteutettavissa omin voimin, on musiikki täytynyt sovittaa lasten soittotaitoja ja soitinvalikoimaan sopivaksi. Sovituksesta on vastannut pääosin Kaunismäki-Suhonen. Muutama kappale on Hanna Suorlahden käsialaa.
Täysin musikaalimusiikkia teos ei ole, vaan pikemminkin lauluja näytelmän välissä. Laulut vievät Kaunismäki-Suhosen mukaan tarinaa eteenpäin, eikä niiden toteutus ole nuorille esiintyjille liian monimutkaista.
Myös käsikirjoitusta on muokattu tarpeiden mukaan ja se on myös elänyt matkan varrella ja muuttunut esittäjiensä näköiseksi. Muun muassa musikaalissa seikkaileva ritari luulee olevansa esittäjänsä idean mukaan Harry Potter.
Vekkuliteatteri harjoittaa näytelmän
"En ole pitkään aikaan tehnyt töitä pikkuisten kanssa Olen ihan lumoutunut heidän tapaansa napata asiat välittömästi ja heti", näytelmän ohjaaja Tarja Pyhähuhta kertoo.
Pyhähuhta on ollut teatterialalla jo 30 vuotta ja vetää 25 vuotta täyttävää Vekkuliteatteria. Hänellä on aiempaa kokemusta myös yhteistyöstä musiikkiluokkien kanssa.
"On hienoa antaa lapsille kokonaisvaltainen matka ja mahdollisuus päästä tarinan sisään kaikin teknisin apuvälinein", Pyhähuhta selittää.
Vekkuliteatteri harjoittelee viikonloppuisin, ja Narrissa ja lohikäärmeessä on mukana noin 25 nuorta näyttelijää. Projektin myötä myös osa musiikkiluokkalaisista on liittynyt mukaan Vekkuliteatterin riveihin.
Vaikka musiikki ja näytelmä toteutetaankin lasten ja nuorten voimin, tarvitsee suuri projekti myös ammattilaisia tuekseen. Lavastuksesta, valoista ja puvuista vastaavat ammattilaiset. Näytelmää varten on muun muassa tilattu 250 pukua, joita aiotaan kuitenkin jatkossa hyödyntää kuorojen puvustuksena.
"Kyseessä on isot pinnat, joten tarvitsemme ammattilaisia", Pyhähuhta selittää.
Harjoitusperiodin alkuvaiheessa Vekkuliteatteri harjoittelee roolejaan omassa porukassaan. Musiikkiluokat taas harjoittelevat kappaleensa musiikintunneilla koulutyön ohessa. Esitysten lähestyessä näytelmä ja laulut yhdistetään viikonloppuharjoituksissa.
Lasten ikäero on rikkaus
Musikaalissa mukana olevat lapset ovat taidoiltaan ja iältään hyvin eri-ikäisiä. Musikaaliin osallistuu lapsia ja nuoria aina kolmannesta luokasta kahdeksanteen luokkaan asti.
"Yhdeksänvuotiaat eivät yksin pystyisi tekemään vastaavaa, vaan pääsevät kokemaan jotain mitä eivät yksin voisi tehdä. Vanhempien pitää toisaalta koko ajan ottaa huomioon, että mukana on pienempiä. Tämä tuo lisää vastuuta", Kaunismäki-Suhonen pohtii ikäeron hyviä puolia.
Kaunismäki-Suhosen mukaan on hienoa seurata eri-ikäisten lasten reaktiota näytelmän tekemiseen.
"Yhdeksänvuotiaat ovat ihan täpinöissään, kun yläasteikäisten pitää olla enemmän cool. On ikäkysymys, mitä näytetään innostuksesta ulospäin", hän kertoo.
Kaunismäki-Suhosen mukaan lapset ovat näytelmää tehdessä myös kehittyneet todella paljon.
"Ensimmäisen kerran kun soitettiin, oli aivan hirveää. Muutamassa kuukaudessa lapset ovat ottaneet jättiläisen loikan eteenpäin ja soittavat omalla tasollaan hyvin ammattimaisesti", hän kehuu.
Toivelistalla lisää yhteisprojekteja
Ihan halpaa ei tämän kokoluokan projektin toteuttamin ole. Kaunismäki-Suhosen mukaan lasten vanhemmilla on ollut rahankeruussa merkittävä rooli. Osan kustannuksista maksaa kansalaisopisto. Koululta ei lisäavustusta ole projektiin saatu tiukan taloustilanteen takia, mutta muuten koulun asennoituminen musikaaliin on ollut kannustava.
"Budjetti on laskettu varman päälle, vaikka onkin iso. Missään vaiheessa ei ole pelottanut taloudellinen puoli", Kaunismäki-Suhonen vakuuttaa.
Musikaalin lisäksi musiikkiluokkien juhlavuoteen kuului myös yhteinen joulukonsertti Mikkelin musiikkiopiston juniorijousten kanssa. Kaunismäki-Suhonen toivoisi vastaavia yhteistyöprojekteja lisää musiikkiluokkatoimintaan myös jatkossa.
teksti ja kuva Maija Rinne