Kuoronjohtajapörssi

Kuoro etsii johtajaa

Kamarikuoro Kaamos hakee taiteellista johtajaa

Kamarikuoro Kaamoksen kannatusyhdistys ry hakee uutta taiteellista johtajaa. Taiteellinen johtaja vastaa Kamarikuoro Kaamoksen taiteellisesta toiminnasta, musiikillisen ohjelmiston suunnittelusta, omien konserttien johtamisesta ja harjoitusten pitämisestä. Taiteellinen johtaja kuuluu myös yhdistyksen hallitukseen.

Vuonna 2007 perustettu Kamarikuoro Kaamos on noin 30 laulajan sekakuoro, joka on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen korkeatasoisimmista kuoroista. Kuoroa on sen perustamisesta saakka johtanut Dani Juris. Kesällä 2011 Kamarikuoro Kaamos palkittiin Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa parhaana kuorona kolmella kultaleimalla ja Grand Prix -palkinnolla. Kuoron ensimmäinen levy ”Valossa” (Alba Records, 2012) sisältää läpileikkauksen kuoron alkuvuosien ohjelmistosta. Joululevy ”Pyhä yö” ilmestyi marraskuussa 2014 sisältäen perinteistä suomalaista joulumusiikkia sekä hengellisiä teoksia kuoron ohjelmistosta.

Laulamme etupäässä eurooppalaista a cappella -musiikkia läpi vuosisatojen ja kantaesitämme myös säännöllisesti uutta kuoromusiikkia. Harjoittelemme tiistaisin klo 18-20.30 Länsi-Pasilan kappelissa.

Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä taitavien ja sitoutuneiden laulajien kanssa mielenkiintoisen kuoromusiikin ja monipuolisten projektien parissa. Edellytämme uudelta taiteelliselta johtajaltamme soveltuvaa koulutusta ja työkokemusta, vahvaa taiteellista näkemystä, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä verkostoitumiskykyä. Lisäksi arvostamme monipuolista kuoromusiikin ja sen eri tyylien tuntemusta sekä innostunutta ja ammattimaista otetta työhön.

Sopimus uuden taiteellisen johtajan kanssa tehdään aluksi määräaikaisena kolmeksi vuodeksi alkaen 1.8.2016 (tai sopimuksen mukaan). Työsuhteen jatkosta neuvotellaan viimeistään puoli vuotta ennen sopimuskauden päättymistä.

Hakemuksen, ansioluettelon ja palkkatoiveen pyydämme toimittamaan sunnuntaihin 28.2.2016 mennessä sähköpostitse pdf-muodossa osoitteeseen otsikolla ”Kamarikuoro Kaamoksen taiteellinen johtaja”. Kerro hakemuksessa, miksi haet Kamarikuoro Kaamoksen taiteelliseksi johtajaksi, mitkä ovat vahvuutesi kuoronjohtajana ja mitä uutta toisit mukanasi kuoron toimintaan. Järjestämme hakemusten perusteella valituille hakijoille haastattelut maaliskuussa. Koejohdot kuoron kanssa pidetään tiistaina 29.3.2016, minkä jälkeen yhdistyksen jäsenet päättävät uuden taiteellisen johtajan valinnasta mahdollisimman pian.

Lisätietoja antaa yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Anna Pulli,
040 562 2443, . Kuoron kotisivuilta osoitteesta www.kamarikuorokaamos.fi löytyy myös paljon tietoa toiminnastamme.



Taiteellinen johtaja/kuoronjohtaja Tuusulan Mieslaulajille

Tuusulan Mieslaulajat on kulttuuririkkaassa pitäjässään lähes 50 vuotta toiminut noin 25 laulajan kuoro. Musiikillisesti kuoromme liikkuu hyvin laajalla alueella perinteisestä mieskuoromusiikista viihdemusiikkiin, joululauluihin, hengelliseen musiikkiin ja suomalaisen musiikin helmiin. Harrastamme kuorolaulua huumorin pilke silmäkulmassa, mutta mielellämme otamme vastaan myös haasteita ja opiskelemme tavoitteellisesti. Nykyisin harjoittelemme maanantai-iltaisin Tuusulan IT-museolla.

Haemme kuorollemme uutta taiteellista johtajaa / kuoronjohtajaa. Toivomme tulevalta johtajalta innostusta, tavoitteellisuutta sekä kykyä kehittää kuoromme musiikillista ilmaisua ja ohjelmistoa. Haluamme kuoromme olevan ilon lähde sekä laulajille että yleisölle. Toivomme, että uusi johtaja voi aloittaa pestissään huhtikuussa 2016.
 
Vapaamuotoiset hakemukset 29.2. mennessä osoitteeseen . Valitut ehdokkaat tulemme kutsumaan haastatteluun sekä antamaan työnäytteen maaliskuun aikana.

Lisää tietoa Tuusulan Mieslaulajista saat sivuiltamme www.tuusulanmieslaulajat.fi, facebookista sekä puheenjohtaja Jussi Pietilältä 040-5488566, nykyiseltä taiteelliselta johtajalta Sabrina Ljungbergilta 040-7042771 sekä kuoron varajohtajalta Rainer Korkolta 040-5411674.