Nuorisokuoro Allegro on vuoden nuorisokuoro


Iisalmelainen Nuorisokuoro Allegro on valittu Yleisradion vuoden
nuorisokuoroksi kaudelle 2010–2011.

Nuorisokuoro Allegro on perustettu vuonna 1997. Yläkoulu- ja lukioikäisiä
laulajia johtaa musiikinlehtori Susanna Alajuuma-Kettunen,
äänenkouluttajana toimii laulunopettaja Eeva Riitta Rytkönen ja
koreografina liikunnanlehtori Kati Tenhunen.

Kuoro on koulujen ja Ylä-Savon musiikkiopiston yhteistyökuoro. Se perehdyttää nuoria moniääniseen kuorolauluun ja kouluttaa laulajia
käyttämään ääntään sekä ilmaisemaan itseään kokonaisvaltaisesti. Ohjelmisto on monipuolista: rapista kansanmusiikkiin ja hengellisestä
populaarimusiikkiin, taidemusiikkia unohtamatta. Vuonna 2008 kuoro levyttti
Lasse Heikkilän Joulun Sankari -musikaalin. Kuoro esiintyy myös
pienryhmänä, jonka nimi on Allegro Piccolo.

Nuorisokuoro Allegro järjestää konsertteja, esiintyy erilaisissa
tapahtumissa ja osallistuu kilpailuihin. Kuoron kansainväliseen
yhteistyöhön ovat kuuluneet esiintymiset mm. Ruotsissa, Latviassa,
Saksassa, Yhdysvalloissa ja Thaimaassa. Toiminnan tavoitteena on myös
kansainvälisyyskasvatus, josta hyvänä esimerkkinä oli kuoron
kummiopiskelija Bangkokissa. Lähiaikoina kuoro saa uuden kummilapsen.

Nuorisokuoro Allegron tunnelmia toimintakauden alkaessa kuullaan Laulua
kuorossa -ohjelmassa YLE Radio 1:ssä keskiviikkona 22.9.2010 klo 14.00 -
14.50. Yleisradion vuoden nuorisokuoron joulukonsertti radioidaan
sunnuntaina 28.11.2010 Iisalmessa Kustaa Aadolfin kirkossa klo 19.