Miina Sillanpään Säätiön toteuttama Muistaakseni laulan -kehittämishanke osoitti, että muistisairaan ja omaisen tai hoitajan välistä vuorovaikutusta painottavan mieluisan musiikin käyttö soveltuu hyvin kuntoutukseen.
Hankkeen tuloksena syntyneet mallit ovat helposti toteutettavissa sekä laitoksissa että avohuollon yksiköissä, eivätkä ne edellytä lisää henkilökuntaa. Muistisairaita hoitavien avuksi on julkaistu opas, laulukirja ja siihen liittyvä CD-levy.
Hankkeeseen liittynyt vaikuttavuustutkimus osoitti, että musiikkitoimintaan osallistuneiden muistisairaiden kielellinen ja omaelämäkerrallinen muisti sekä mieliala paranivat. Sekä musiikin kuuntelu että laulaminen yhdessä hoitajan tai omaisen kanssa vähensivät myös omaisten kuormittuneisuutta.
Muistaakseni laulan -tutkimuksen lääketieteellinen asiantuntija, ylilääkäri Pekka Rantanen kutsuu kuntoutusmenetelmää ”laulupilleriksi”, jota voidaan käyttää lukuisille potilaille. Hänen mukaansa musiikkia ei juuri ole osattu hyödyntää terveydenhuollossa.
Miina Sillanpään Säätiö toivoo, että musiikkikuntoutus otettaisiin osaksi muistisairaiden hoito- ja kuntoutussuunnitelmaa. Uudenlaiset kuntoutusmuodot pitäisi sisällyttää myös hoitohenkilökunnan perus- ja jatkokoulutukseen.